"Korkea kipukynnys"

Tunnemme kaikki varmasti jonkun, jos ei muuten niin tarinoiden kautta, jolla on korkea kipukynnys Hän ei esimerkiksi juuri tunne kipua vaikka olisi kaatunut ulkona polvensa verille. Ei, vaikka samalla olisi saanut aivotärähdyksen ja nilkka olisi nyrjähtänyt.

Kipu on aivojen tuottama kokemus. Samanlainen kokemus kuin nälkä. Kehomme ei tiedä että sillä on nälkä mutta laskeva verensokeri aiheuttaa hermoverkoissamme värinää ja tuo aivoille viestin siitä, että ravintoa tarvitaan. Jos samalla televisiossa vilahtaa pizzamainos, pizza vilahtaa näköhermoa myöden aivojen käsiteltäväksi. Aivot tuottavat tuntemuksen nälästä, ei meidän kehomme. Samalla tavoin kehomme aistikokemuksia ja -tietoa välittävä hermostomme ei välitä aivoihin viestiä kivusta vaan erilaisia aisteihin liittyviä tietoja. Joidenkin elimistömme sensoreiden homma on reagoida esim. kehoomme kohdistuvaan paineeseen, joka voi aiheuttaa iskemian eli kudoksen hapenpuutteen tai kudoksissa tapahtuvaan flammatioon eli tulehdusreaktioon. Asfalttiin kaatumisen jälkeen saattaa syntyä hetkellinen iskemia ja välitön flammaatio kudosten mennessä rikki. Näistä lähtee hermoverkkoa pitkin "Vaara!"-tieto aivoille. Aivot päättävät miten tiedon käsittelevät ja jos aivot päättelevät, että onko kehon antama viesti uhasta todellinen. Ehkä ensin ei tunnu miltään, eihän tässä mitään hätää ole. Kun näköaisti tuo aivoille näköaistimuksen verta vuotavista polvista, se saattaa olla aivojen kannalta olennainen tieto vaaran todellisuudesta ja silloin syntyy aivoissa kokemus kivusta. (Moseley&Butler)

Entä sitten henkilöt, joilla on korkea kipukynnys? Hermoston tuomat viestit, jostain syystä, eivät välity aivoissa samoin kuin "normaalilla" kipukynnyksellä varustetuilla henkilöillä? Entä ne henkilöt, joilla on "matala" kipukynnys?

Ajatellaanpa makuaistia tai hajuaistia tai mitä tahansa aistia. Kun jotain aistia alkaa harjoittamaan tietoisesti, siinä voi tulla melkoisen hyväksi. Taitava barista voi tuoksun ja maun perusteella oppia tunnistamaan huiman määrän viinejä sekä kuvailla maun ominaisuuksia. Tämä tapahtuu aivoissa.
Kipuaistimus syntyy käytännössä samoin kuin mikä tahansa muu aistimus. Voiko korkean kipukynnyksen henkilö opetella tunnistamaan milloin kehossa tapahtuu asioita, jotka vinkkaavat vaikkapa kudosvaurion synnystä? Voikko herkästi kipukokemuksen saava opetella säätämään aistimuksiaan siten, että kivun kanssa voi pystyä silti toimimaan?

(Moseley&Butler 2015, 7.)

Ihmekipua

Työssäni olen tekemisissä henkilöiden kanssa, joilla on kroonisia kipuja. Monilla heistä on kommunikaatiossa ja ymmärtämisen taidoissa ongelmia, joten heidän viittauksensa kipuun voivat olla moninaiset. Kivun jäljille pääseminen on kuin salapoliisin työtä. Henkilö, joka aiemmin on ollut melko innokas liikkuja, linnoittautuu sohvalle ja kieltäytyy enää lähtemästä minnekään. Asiaa ihmetellään ja jossain vaiheessa huomataan jalkapohjan sisäsyrjällä paksukuorinen rakko. Lopulta kyllä-ei kysymysten perusteella päästään sen verran kärryille että henkilön työkengät ovat ainakin numeroa liian pienet ja aiheuttavat monenlaisia ikäviä tuntemuksia jalkoihin. Kengät vaihdetaan ammatti-ihmisen avulla asianmukaisiin uusiin kenkiin mutta henkilö ei enää oma-alotteisesti lähde sohvaltaan minnekään. Pelko kivun uusiutumisesta on ehkä kova. Pienikin epämukava tunne jaloissa saattaa laukaista aivoissa kiputuntemuksen.

Keskeisenä ajatuksena tässä on se, että koetun kivun vuoksi henkilön toiminta saattaa muuttua. Jos ei osaa kysyä oikeita kysymyksiä tai havaitse muutoksia kehossa, muuttuneeseen toimintaan ei välttämättä saa ikinä selitystä. "Se on vaan laiska kun ei viitsi nousta sohvalta eikä tehdä mitään." Kipua kun ei voi ulkopuolinen nähdä eikä tuntea, se on aina henkilökohtainen kokemus ja siihen vaikuttaa eletty keho, sosiaalinen ja kulttuurinen ympäristö. Eikä kivun määrä ole suhteessa siihen vammaan joka kivun aiheuttaa.

Mitä kipu sinun mielestäsi on? Voiko kipua määrittää?